BOOM, sinkkukori!

HEI!

Mulla ei oo ollu mitään sanottavaa, ku tuntu tossa että kaikki on jo sanottu. Eipä ollukkaan! Tänään menin kauppaan ruokaostoksille, koska ihmisen täytyy syödä. Aloin ottamaan perinteisesti siitä koria, huomatessani että niitä on nykyään kahta eri väriä. Sininen ja harmaa. Harmaiden korien yläpuolella luki: SINKKUKORI.

SINK-KU-KO-RI. 

MITÄ VITTUA?

Ja kyseisen sinkkukorin pohjalla luki vielä että: Varoitus, sinkkukori saattaa aiheuttaa onnellisuutta. Aluks siinä hörähtelin että kaikkea ne keksii. Mut sit mulla tuli paniikki? Kumpi mun pitää ottaa? Sininen vai harmaa? Jos otan sinisen niin ihmiset luulee että oon parisuhteessa oleva vässykkä, jos otan harmaan niin ihmiset saa tietää että tämmönen laatunaaras kulkee vielä vapaana. Saisko siinä sitten rauhassa enää shoppailla?

Ja missä on sanottu että parisuhde tuo onnellisuutta, eikö me sinkut sitten olla onnellisia? Kysymykseni onkin että onko parisuhde se elämäntavoite ja ainoa keino saavuttaa onni elämään? 

Viimeksi ainakin kun minulla oli "onni" elämässä olin pullukka ja itkunen.

Kerronpa teille nyt ostoskorien kiertokulun. Aluksi kuljet sen typerän sinkkukorin kanssa, odottaen sitä kyseistä "onnea". Onni saapuu elämään toisen sinkkukorin myötä. Saat ottaa nykyään kaupassa sinisen korin, ylpeänä kuljet sininen kori kädessä tiedostaen kaikille: Kyllä minulla on mies kotona! (jolle tässä niska limassa kannan ruokaa) Tämä toistuu useasti. Yhtäkkiä huomaatkin jo pukkaavasi ostoskärryjä, joissa saattaa istua yks huutava kakarakin. Toinen roikkuu housun lahkeessa hokien: Äiti, osta mulle tää, osta mulle tää! Ruokaa meneekin tätä nykyä  rekkalasteittain, että perjatai illan ruuhkassa kun kauppa on täynnä pahantuulisia ihmisiä katsot harmaata sinkkukoria syyllistävästi: Sun vika!

Tarinan opetus, osta oma sienikori. Säästyt painajaiselta.

Heräsi myös toinen ajatus. Jos nyt ottaisin tämän sinkkukorin ja päättäisin pitää hirveät karkkiorgiat ja lastaisin korin täyteen mässyä, niin mitä se viestii musta? MM-M niimpä. Ihmiset on ihan että: Voi tuo on niin yksinäinen että se vaan vetää mässyä telkkarin eessä Dr.Philiä kattoen. Varmaan itkeeki jossain vaiheessa...

Toisaalta sitten jos kantaa ns. pariskuntakoria, niin saattaa myös katsoa että: No kuka hitto tonki on huolinu?

Kaikki tää raivo yhestä typerästä sinkkukorista. AAMEN

Terkuin mä.

Halipatsuippaa.

Olin viikonloppuna hyvässä humalassa. Jos joku ei nähny.

Luulin että en ollut, mutta tässä aloin täyttään aamupalan kera ristikkolehteä. Olin näköjään launantai yönä kotia päästyäni "pienessä sievässä" muutaman kohdan jo valmiiksi laittanutkin. Luulen vaan että näitä sanoja ei nyt haettu.

Eiliseen päivään asti luulin että miehet on sikoja. Käytiin Ranuan eläinpuistossa. Olen ollut väärässä. Siat oli itseasiassa hirmu sulosia. Loukkaus sikoja kohtaan verrata niitä miehiin.

Oltiin tosiaan lauantaina baarissa. Oon oppinu vähentään shotteja. Mut oon alkanu juomaan sitten pitkiä. En tiiä onkse hyvä vai huono? Jossain vaiheessa alko vituttaan niin sit join kaks shottia. Sit mulla oli taas hauskaa ja join pitkiä. Sitten kun olin juonu pitkiä ja shotteja olin niin humalassa että join varmaan kaikkea.

Sitten oon miettiny ihmisten käytöstä. Veera kerto mulle innoissaan sunnuntai aamuna että: Kaikki tarjoaa mulle ku oon Aittolan Emman pikkusisko!

Mitä?

Miks kukaan ei tarjoa Aittolan Emmalle? Vaan Emman on itsehankkittava omat juomat. Ootte te teki kummalista sakkia.

Tai sit en muista.

Kuulostaa hyvältä.

15 päivää lomaan enään. Oon niin sen tarpeessa. Uskokaa pois.

Mut hei, tiiättekö? Jos nyt en osannu käyttäytyä baarissa, niin aijon mennä ens viikonloppuna uudelleen. Saahaan taas puheenaihetta. JII-HAA.

Terkuin mä.

Ps: Tiiättekö miestyypin- Hiipijä?

Minä tiedän. Monta tavannut. Yleensä varattuja, tai muuten vaan idiootteja.


AHHAHAHHAHAH. Heippa.

Pikaluin läpi tän tekstin. Oon minä hilpeä heppuli.

My last will.

Huomenta!

Alkuun haluan kertoa teille että olen ollut yön töissä. Puolustuksen puheenvuoro: On ollut muutama tunti aikaa omien ajatusten kanssa. Se jos joku on rankkaa. Kävin heittää tossa töiden jälkeen ihan hillittömän rankan rullis-lenkin. Vedin niin täysillä että oksensin kaarella tuolla Kemi-Maksniemi välillä olevassa pusikossa. Hell Yeah!

Siinä vaan tuli mieleen ku menin tosi lujaa, että jos nyt sattus kaatumaan niin melkeen saattas henki lähtä ku, hei, enhän mä nyt mitään kypärää käytä se on tosi typerän näkönen! No tästä päästään varsinaiseen jutun juureen. Mielensäpahottajat voi lopettaa lukemisen tähän.

Ajattelin kertoa minkälaiset hautajaiset tahon. Ois kauheeta mennä kuolemaan ilman että kellään oo mitään haisua millaset mun viimeiset bileet pitää olla.

Ensinäki haluan että arkku on auki silleen jenkkityyliin. Ja mut on mielellään nostettu vielä silleen istuma-asentoon. Jokaisen hautajaisvieraan täytyy tulla ryyppään shotti mun kunniaks. Rommia, Sailor Jerryä. Se on nimittäin mun lempijuomaa.

Pastorin puheen aikana haluaisin että siinä olis Leena Hefner os Herpeenluoma molkottamassa vieressä. Miettikää tilanne. Kaikilla itkettää,(toivon ainaki niin) mut jossain vaiheessa jo varmaan enemmän naurattaa. JA JA JA JA.

Kun hunksit kantaa mut ulos kirkosta tulee soida TÄMÄ biisi.

Muistotilaisuudessa ruokana pitää olla tortilloja. Ei. Ei ole mun lempiruokaa, mut ajatus surevasta hautajaiskansasta puvut päällä särpimässä tortillojen kanssa on hupaisa. Kaikki miettii että: Mitä vittua, miksi?

Hautajaisten jälkeen mut tuhkataan, sillä ajatus maata mullan alla ei kuulosta kivalle. Koska käsittääkseni sinne mätänee ja pahimmassa tapauksessa madotki vielä aterio susta. No thanks. Osa mun tuhkasta ripotellaan kaikkien niiden miesten koti-ovien eteen jotka on joskus särkeny mun sydämen. Jään kummittelemaan niille ääliöille. Osa tuhkasta Cornerin eteen. Osa tuhkasta Peurasaareen. Osa tuhkasta Pajusaareen, ja loput mökille. Pitää vissiin alkaa kasvattaan massaa että musta repeää joka paikkaan.

Siinäpä ne pääkohdat joita oon funtsinu isolla rattaalla.


Mut sitten hei hilpeämpiin aiheisiin. Me lähetään Veeran kaa lauantaina baariin. Ja kaikkien iloksi oon keksiny hyvän iskureplan. Etsin eteeni varsin varteenotettavan miesyksilön ja laulan että:  Tässä mä seison KAIPAUSTA rinnassani, vaikka tää loppuisi yhdessä illassa, maailma on minun, maailma on sinun, maailma on tehty meitä varten!

Jos tolla ei irtoa niin ei sitten millään.

Okei, en mä tota  ihan ite keksiny. Haloo Helsinki keksi. Mutta se olin minä joka keksin paremman tarkotuksen tolle kertsille.

Oon ollu kauheen masentunut jo pitkän aikaan ku oon kamalasti halunnu poikaystävän. Mut jotenki ne ei innostu musta niin hirveesti ku minä niistä. Mut arvatkaa mitä? Se vaihe on ohi. En mä mitään poikaystävää haluakkaan! Siis tää on ihan sama juttu ku tahoin rastat 15 vuotiaana. Ja sit yhtäkkiä en tahtonukkaan. Tajusin että niitä pitää huoltaa ja niihin saattaa tulla matoja. Sama juttu poikaystävissä. Niihinki saattaa tulla matoja... Ja ne sotkee...

...ja lämii kusisilla käsillä mun kauniita esineitä.

Okei myönnän. Jos Cheekki soittas mulle että: Hei beibe sä oot mun elämän nainen. Tiiättekö mitä vastaisin hänelle? Ooooooonnenkyyneeleet, takin kaulukseen kuin tähtitaivaalle putoaa. ONNEENKYYNEELEEEET. 

Joo.

Mää lähen vähäks aikaa nukkuun.

Terkuin mä.

PS: Kun yöllä pesin paskaa pöntöstä, masensi. Kunnes muistin että jotkuhan siivoa sitä suoraan perseestä. Ei masentanu enään. Aina on joku, jolla menee vielä huonommin.

Älypuhelin aikakausi.

JOU!

Mullaki on älypuhelin. Investoin sen tänään.

Tiiättekö miks se on älypuhelin? Vaatii suurta nerokkuutta osata pyörittää tuolla oikea numero. Ja vielä muistaa mitä numeroita on tullu laitettua, sillä: Siinä ei ole näyttöä missä ne näkyis. On ne ennen vanhaan ollu koneita. Siis ihmiset.

Mutta olispa ihana palata tuohon aikaan, istahtaa puhelinpöydän ääreen luuri korvassa kiinni. Iskä huutamassa taustalla: LOPETA JO, TULEE KALLLIIKS!  Tai ei se ehkä enään huutais. Itehän minä laskuni maksan. (ei vieläkään rikasta miestä elättämässä) Eikä tarvis kokoaika olla tavoteltavissa. Niin kätevää.

Pesin eilen pyykkiä...

Pesen sitä myös tänään.

Ei ollu aivan kuivauskelit kohillaan.

Tack och hej!

Terkuin mä!

Pikku-Emen musiikkikimara.

Kimaraa pukkaa!

Meillä on tänään paardit with the girls. Kävin ostaan pullon Captain Morgania. Iskä sano että: Ei oo kauheen naisellisia nuo sun juomat. En oo itsekkään kauheen naisellinen. Haisevana vastalauseena istuin iskän auton takapenkillä ja kaivoin nokkaa. 

E: Iskä, mulla tuli kauhee nökö nokasta saanko pyyhkästä sen penkin reunaan?

I: ET MISSÄÄN NIMESSÄ! Pyöritä siitä pallo ja syö se.

Arvatkaapa kahesti missä se nökö nyt on. Kih kih. 

Alku iltahan menee NÄISSÄ tunnelmissa. Onko alkuilta muuten yhdyssana? mene ja tiedä...

Oltiin muuten shoppailemassa äitin ja iskän kanssa. Mulla meni kumpiki hukkaan. Ja iski semmonen lapsuus ajan paniikin poikanen. Yritin soittaa äitille. Eihän se tietenkään vastaa. Niin ihan silleen perinteisesti sit kajautin ilmoille että: ÄITIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII!!! Äiti tulee hätääntyneenä kärryjen kanssa kysyvä ilme kasvoilla. NO?

E: Mulla tuli hätä.

Luulen että kun muutama kylmän viileä rommikola on kulautettu kurkusta parempaan paikkaan niin tunnelma tiivistyy TÄHÄN. Jonka jälkeen ollaan ihan ! 

Sitten kun oon juonu iteltä muistin ja rahat niin joka kerta mulla tulee olo että nyt pitäs vähän JORATA jonku kanssa. Ja jokakerta vähintääki Lopezin Jenniferin veroisten tanssiliikkeiden jälkeen oon varma että mulle ei koskaan käy NÄIN.

OH MY,

Mut tiiättekö miten oon sit huomenna? Paukuttelen henkseleitä, silleen NÄIN.

Vaatimattomasti lauantai-iltaa vietellen mä.

Ps: Saattaa myös olla että huomenna se olo on ihan vaan se PERINTEINEN. Like always.

Hauskaa lauantaita!

Aamuinen lenkki.

No huomenta!

Heräilin tuossa sikeiden yöunien jälkeen, ja päätin lähteä jo perinteeksi muodostuneelle aamuhölkälle. Tässä lähellä on semmonen hyvän mittanen soratie jolla käyn juoksemassa. Ja oon ruukannu ensin kävellä toiseen päähän ja sitten juosta takasi kotia.

Tuossa sitten olin hyvän tovin kävelly kuunnellen musiikkia mun I PODILTA. Joo mulla on semmonen. Oon tosi ylpee siitä. Tuli sitten tosi hyvä biisi ja intouduin vähän sheikkaan bootyy ja laulaan sydämeni kyllyydestä. Siinä sittenkun olin revitelly biisin läpi. Niin tuli vaan ajatus: Vähän paha jos tuolla takana tulis toinen lenkkeilijä. Käännyin sit hölmö hymy huulilla kattoon taakse.

EI.

Ei ollu toinen lenkkeilijä. Vaan auto kiinni melkeen mun takamuksessa. Ja auton sisässä kaks naurusta hytkyvää työmiestä. Hyppäsin heti tien reunaan. Niillä oli auton ikkunat auki, niin sain huikattua anteekspyynnöt autoon sisään. Tyypit ei saanu sanottua oikeen mitään ku niillä niin nauratti.

Minä käännyin heti kannoillani ja juoksin täysillä kotia niin että sydän meinas tulla rinnasta ulos.

Joskus vaan tuntuu siltä että vois jäähä kotia.

Ja se biisi mitä lauloin........ Ois ollu ees joku muu, mut ei! TÄSSÄ!  Mun meno ei ollu tuommosta seksikästä kiemurtelua, muutako mun ajatuksissa. Totuus on ihan toinen. Toivottavasti ne ei oo nähny koko showta alusta asti. Ja MIKS NE EI TÖÖTÄNNY?

Tuli mieleen siinä ku juoksin täysillä karkuun, että oon varmaan nyt samannäkönen kun olin joku noin Emma 6 vuotiaana ja pyöräilin hirveä karkuun. Joo hirveä. Se onki tosi traaginen tarina. Peurasaareen tuli yhtenä kesänä kolme hirveä. Ne ilmeisesti oli uinut jostain lähisaaresta maihin ja siellä ne jolkotteli meän takapihan "metsässä" Ne sit hajaantu suuntiinsa. Minä otin mun keltasen helkamanappulan ja lähin ettiin niitä. Fiksuna pikkulikkana aattelin että ne on varmasti menny läheiselle leikkikentälle, koska siellä on se hirvikeinu. Nehän luulee sitä niiden lapseksi. No ei ne hirvet sitten kuitenkaan ollut tullut etsimään kadonnutta lastaan. Fillaroin siinä kotiapäin. Takaa alko kuuluun semmonen tasanen läpse. Käännyin kattoon ja yks niistä hirvistä lompsetteli ihan mun takana. Pistin semmosen sporttivaihteen päälle pyörässä, että tuli semmoset ympyräjäljet ilmaan. Tiiättekö, niinku sarjakuvissa. Muistan sen vieläki ku porukat ja kaikki naapurit näki ku viuhdon tulemaan se hirvi perässä. Huus kuorossa:  EMMAA, POLE POLE POLE!!

Olin suunnitellu että käännyn yhestä oikkarista meän takapihalle mut, vauhti oli niin kova että menin vahingossa ohi. Liinat kii, ja suunnan vaihto. Hetken katottiin hirveen kaa toisiamme silmästä silmään.

Pääsin onneks turvallisesti kotia. Oli se jännä hetki pienen lapsen elämässä. Sain kaiken tän tapahtuman jälkeen launtaikarkkipussista semmosen tarran jossa on leijona joka pyöräilee takakenossa. Liimattiin se iskän kaa mun pyörän perään kii muistuttaan mua mun hienosta pyöräilykokemuksesta.

Terkuin mä.

Ps: Mun maanatai aamu meni vähän mönkään mut toivottavasti pelastin niiden työmiesten päivän ees.

Kenkäfarssi.

Aurinkoista iltaa.

Oli tänään serkkutytön valmistujaiset. Siinä tuli sit puhetta setän vaimon kanssa että kun pitäs heidän koiraa käyttää vähän pissalla. Minä sitten tietenki avuliaana nuorena neitona tarjouduin koiran ulkoiluttajaksi. Mulla vaan oli mun erittäin korkeat korot jalassa, ja arvoin siinä että henkihän mulla lähtee jos noilla lähen toikkaroimaan koira hihnan päässä. Olin että: Hei lainaan tästä näitä läpsyttimiä! ja nykäsin ne jalkaan ja menoks.

Mielissään kiertelin maita ja mantuja koiran kanssa aurinkoisessa säässä jonku tovin, kunnes yhteistuumin päätettiin palata takasin. Mulla oli vastaanotto komitea pihalla vastassa odottelemassa. Minulle tuntematon rouva tulee ja: Hei. Ottasin kuule nyt ne mun kengät takasi! 

PASKA.

ÖÖÖ, jaa nääkö oli sun kengät? Anteeks kauheesti hei!

Rouva toteaa: Katoit vissiin että on jo niin koirankaluamat kengät että kelpaa lenkkeilyyn.

Eka kertaa olin sanaton. Hymisin jotain epämääräistä, ja pistin setän croksit jalkaan ja hiihdin nopeasti pois paikalta.

Muut sai ainaki hyvät naurut.

Iskä oli vaan todennut kun rouva oli huomannut kenkiensä olevan hukassa: Ei oo muuten meidän tyttö. Kyllä sitä saa välillä hävetä. KIITTI!

Terkuin mä!

Ps : Vimppa yövuoro ja huomenna mökille. HELL YEAH!