kihi kihi.

Mua väsyttää ihan himskatisti. Eli naurattaa siis aivan kaikki. Tai sit vaihtoehtosesti itkettää. Ja mulla on vähän semmonen kutina että mutsi on kyllästäny mun siipeilyyn täällä. Äräheltiin kilpaa toisille aamulla kylppärissä.
Olin vähän aamuäkee ja tiuskasin mutsille näin:

E:Mihin helvettiin mun pitää mennä, että saan sen auton rekisteröityä mun nimiin?
Ä: No teboilille.
E: HÄH?
Ä: Eikös siinä ole takana se mmm joku?
E: HAHAHAHA (oikeen ivallisesti nauroin, että toinen tunsi varmasti olevansa pöhkö) No ei tod. Ole kuule ollu moneen vuoteen.
Ä: NO AIJAA, kylläpä äiti on taas niin niin tyhymä. Et se sinäkään tiiä kaikkea!!
E: Esim. mitä?
Ä: No missä on radiologian osasto?
E: Länskässä.
Ä: Tarkemmin.
E: No perkele, toinen kerros ja kolmas ovi vasemmalla.
Ä: AHHAHAHAHHAHA, no ei todellakaan oo.

Sit me vaan mulkoiltiin toisia.

Ihmetellessäni kylppärissä mun muuttunutta ulkomuotoa, eilinen jumalatar oli poissa. Tilalla oli synkän metsän pikkupeikko, jolla oli keskellä nokkaa kasvanu joulunpunainen oikeen komiasti helottava finni. Niin "mun huoneesta" kuulu. "Mikä helvetin kaaos täällä vallitsee" Jep. Mutsi = Totaalisen kyllästynyt. Ja loppuun se vielä kysy että: Millonkahan se remppa on valmis? Meeks ainaki viikonlopuks kotia!

Shokkihan tää on kaikille, ku yhtäkkiä aikunen lapsi palaaki kotia asuun. Ressaa kaikkia. Paitsi Veeraa, siitä on kivaa ku oon täällä naurattamassa sitä!

Oon ovelasti jättäny äitille tänne kaikkia pikkuvihjeitä. Vähän niinku piilomainontana. Oon ettiny sen keittokirjoista kaikkia herkkureseptejä mitä haluaisin maistaa ja jättäny ne kohdat auki kirjoista. Hihi. Toivottavasti se hoksaa, ja huomen aamulla olis tuo himoitsemani kirsikkafocaccia mua oottelemassa ku tuun tuunista.

Oon innostunu taas kutomisesta. Jäi tossa syksyllä vähän vaiheeseen. Nyt alkaa oleen mun huivi pikkuhiljaa valmis, ja voi että tulee komia! Teen siitä siis sellasen tuubihuivin, niin kävin ostaan sellaset ISOOT bambunapit siihen. Sit varmaan joku Lé Chanel, näkee mut jossain se kaulassa (niimpä kemissäkö?). Ja on ihan: óui óui, me tahto osta tämä lé magnifigue teos lé meidän talvimallistoon. Óui óui, jos hinnasta sovitaan! Sit pyörin rahoissa. Aatelkaa, pelkällä mielikuvituksella ja kutomisella voi päästä jopa näin pitkälle. Nyt vielä se Coco tänne ihasteleen. Vai onkse jo kuollut? No sit Karli. Siis se Lagerfieldi. Hopea ponnari, joko tulee mielleyhtymä? No mutta, viis Karlista. Tässä on teille kuvamatskuu!

Piti tolleen hirmu nopeeta napata kuva, ku kamerasta loppu patterit. Mut eiks oo upee? Napit kyllä vois sommitella jotenki fiksummin. Sit tässä just tuli uus idis, mitä jos ostais vielä vähän pienempiä puu-nappeja ja laittas niitä tohon ympärille....hmmm.....

Loppukevennykseksi vielä video mitä oon jostain syystä kattonu tänään miljoona kertaa, ja joka kerta se naurattaa mua. Ja ei, en tiiä miks. Mua vaan naurattaa.

Noni kaikki miehet old spaissia kainaloon ja ratsaille!

Terkuin mä.

Ps: Aijon viikonloppuna leipoa torttua.