Mää nyt oon alkanu ottaan tänne aivan niitä kuvia, että teän visuaalinen näkökantaki sais herkutella. Päätin eilen että semmosia tyylikkäitä ja seesteisiä kuvia. No, ku on kyse musta niin arvatkaa onnistuuko ne ikinä? Ei. Eka kuva meni hyvin. Halusin antaa teille semmosen efektin, että joka aamu vaan juon latteja ja luen muotilehtiä. Sit seukki kuvat meniki jo mönkään. Siinä halusin luoda taas tunteen jossa saatte käsityksen että, syön hirmu terveellisesti puuroa joka aamu, ja että toi nainenhan on unelma. Osaa laittaa ruokaa.
.... Mutta miten kävi? lukieassani tosiaan tuota muotilehteä puuron ketale kiehu yli. Ja tätä puuroa tuli nyt sitten varmaan kahvikupillinen. Ei lähe pohjattomalla kuilulla kyllä nälkä.
No mutta eihän me tästä lannistuta. Lähen käymään vähän ulkona reippaaileen, hakeen terveellisen punan poskille! Saa sen kyllä rommillaki, mut eihä nyt näin aamusta kukaan....
Tänään tulee kiva päivä, käyn mun misujen kanssa leffassa kattoon Helinäkeijun. Yks misu on kattokaas kohta jo NELJÄ?! mihin tää aika rientää. Niin hänen seurassa mennään. Oikeesti vaan kulissia, ite halutaan mennä se kattoon!
Sit illasta olis tarkotus viettää semmoset Halloween bileet Millan kanssa. Katotaan joku kauhuelokuva. Ei kuitenkaan mikään superkauhu. esim. paranormal activity. Määhän en nuku sit seuraavaan kahteen viikkoon. Vaan semmonen tyyliin, Tiedän mitä teit viime kesänä. Nättejä tyttöjä juoksee kiljuen karkuun. Ne mä ehkä vielä jotenki kestän. Ja sit jotain hyvää syötävää Millan kainalossa. Ai että mun kelpaa!
Ps: oon innostunu lenkkeilystä ku kerranki mun elämässä on jotakin mitä on melkeen kaikilla muillaki normaaleilla nuorilla. Mulla on I PODI. Milla-mun-ihanuus, myi sen mulle törkeen halvalla. Kerranki saan hifistellä. Tää on mulle siks niin iso juttu ku ei oo koskaan ollu mitään khuuleja laitteita. Pahin trauma on ala-asteelta ku tuli ne virtuaalilemmikit. Ja kaikki hoisi niitä välitunneilla, ja surullinen emma vaan potki kiviä tylsistyneen näkösenä. Keksin sitten että perkele, minähän teen itte oman damakotsin. Leikkasin lehestä mainoskuvan virtuaalilemmikistä liimasin sen pyöreeseen kiveen, ja avot niin oli emen mielikuvituksella luotu oma lemmikki. En muista meninkö sen kanssa ihan kouluun asti, vai sanoko äiti että jätät sen kotia ku sua muuten kiusataan. No itekki sit tajusin että: Hei täähän on ihan tylsä ku ei tästä lähe ääniä. No mulla oli semmonen taskulaskin, mistä lähti ääniä ja pysty pelaan matemaatisia pelejä. Liimasin siihen tarran ja avot taas oli uus virtuaalilemmikki syntyny. Se mulla oli koulussa. Oon niin nolo.
Ja niin että miks mulla ei sit ollu virtuaalilemmikkiä? Kysykää äitiltä. Ei tommosia höpötyksiä, ne menee kohta ohi. Niillä ei enään kukaan leiki. Ja miten kävi? Ei niin leikikkään. Nyt äiti on ollu silleen, voin mää nyt sulle sen virtuaalilemmikin ostaa jos tahot...Nainen oot niin myöhässä, trauma on jo lapsuudesta.
Mut näihin tunnelmiin ja kuviin!
Terkuin mä.
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti