Elämäni aikana olen kärsinyt monesta krapulasta mutta kolme tapausta on jääny elävästi mieleen.
Elämäni ensimmäinen krapula. Kasiluokan päättäjäiset, äitin leivontakaapista varastetut kakkukonjakit. Ai että ollappa nuori taas. Isi tuli hakeen ennen klo 23.00 neitin kotia, koska ei kuulema enään ollut kättä eikä jalkaa. Seuraavana päivänä, pikku Veeran synttärit. Talo täynnä huutavia lettipäitä ja mummot. Voi luoja. Voitte vaan kuvitella.
Seuraava superpahakrapula oli Emman 21-vuotis synttärit. Teemana rapujuhlat. En tainu juoda koko iltana muutako kossua shotteina. Herään mun uus, ihan näitä juhlia varten ostettu paljetti-unelma-mekko päällä sangystä ihmetellen missä helvetissä kaikki muut on? Pikanen soitto selvittääkseni tilanne. "Sammuit sänkyyn eikä me saatu sua enään hereille niin lähettii baariin". Jaha. Aamulla toivon pikasta kuolemaa.
Ja tää valkoviinikoomakrapula oli nyt viimisin. Ihan kamala. Jossain vaiheessa päivää olin varma että mut oli myrkytetty baarissa. Mikään ei auttanu. Ei ees kuuma-kylmä-suihku. Tiiättekö? Eka kuumaa vettä päälle sit siitä kylmää perään. Yleensä se auttaa. Nyt ei auttanu ees se. Hyvä että pysty kättä ees nostaan jotta sai nesteyttettyä. Oli vielä yöks töihin meno. Ei hyvä.
Mut ei mulla oikeestaan muuta. Oon vaan nukkunu, syöny ja tehny töitä. Ja arvatkaa? Tää laihuttaminen, ihan yhtä tyhjän kanssa. Musta tuntuu että mulla on jopa saattanu paino nousta. Tää vaan ei sovi mulle.
Mut en ihan vielä anna periksi. Jos ne sit lähteeki kaikki yhtäaikaa rytinällä. Sopii toivoa.
Terkuin tylsä-mä.
PS: Kattokaa millanen lätynpaistaja kaveri mulla oli perjantaina!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti