eme.: Nuoruus on seikkailu tuntematon..

Jaaha, mistä alottais.

No aamu alko taas semmosella säpinällä, ovikello soi. Minä paniikissa yövuoron jäljiltä olin tietenki nukkumassa. Kauhukiireellä taas se kamala aamutakki päälle. No aah ketkäs muut ne oven takana, ku salskeet putkimiehet.

Ei voi olla totta että ne aina tulee sillon ku nukun! Ei oo reilua.

No sit en enään saanu unta niin mietin tossa HYI aamupuuroa syödessäni että kun on nuin nätti ilma, mitä jos lähtis käymään mökillä katteleen että onko siellä kaikki tönöt vielä pystyssä.

Oisinpa vaan jättäny sen miettimisen asteelle ja jääny kotia.

Keittelin termokseen kahvit ja kävin ostaan HYI proteiinipatukan evääksi. Ja matka kohti mökkiä sai alkaa.

Mulla on tässä ollu nyt ihan miljoona ajatusta päässä! Listataanpa muutama.

1) Oon ihmisenä totaallinen katastroofi.
2) Oon ihmisenä totaallinen murheenkryyni.
3) Elämä itseni kanssa on joka päivä suuri seikkailu.
4) Voispa aikaa kääntää taaksepäin.
5) Oispa mulla Monsteriauto.

Eli ajoin mökkitielle, ja ihastelin kaunista auringonpaistetta. Ja ajoin auton kiinni hankeen. Ei siis silleen pikkusen kiinni, vaan aivan oikeasti kiinni.

O OOU.

Elä panikoi, elä panikoi. Tee nyt kaikkee muuta mut E L Ä P A N I K O I ! !

Otin tiukan otteen ratista ja päättäväisesti laitoin pakin päälle ja kunnolla runtua autolle. Joo ei mihinkään. Ei etteen ei taakse. Nyt voi vähän jo panikoida. Hädissään aloin ettiin puhelinta, en ollu yhtään varma otinko sitä ees mukaan. Kiljuen, tongin koko repun läpi, ja ei ei ei EI VOI OLLA!!! Se jäi kotia. Miljoonannen kerran sitten käänsi repun ympäri, niin onneks se löyty! Se oli sujahtanu tyhjään myslipatukkalaatikkoon (syksynjäämistö, en oo ryssiny mun dieettiä) Sit pikavalikkoon ja puhelu, no kelles muulle ku:

Isi, gröhöm. Ethän nyt suutu mulle, ethän? Kireä isi: Nooo? E: Noko-mää-lähin-retkelle-tänne-mökille-ja-aurinko-paisto-niin-nätisti-niin-ihan-vahingossa-ajoin-kiinni-lumihankeen-ku-se-paisto-oikeestaan-suoraan-mun-silmään-ja-en-nähny-YHTÄÄN-KATO-MITÄÄN.

Puuh. Hirveen nopeeta selitin kaikki yhteen pötköön. Jäin odottaan hiljaisena vastausta. Iskä ja syvä huokaus: Mää tuun kohta. Taustalla kuuluu ku äiti pääkättää. Voi helvetti sitä, miten se onnistuuki aina plää pläää plää.

No siinä vaiheessa en todellakaan tiedostanu kuin syvissä vesissä sitä lillutaan. En oo pitkään aikaan nauranu omassa seurassani niin paljon ku muutama tunti sitten, lumisella mettätiellä ooppelin etupenkillä kahvikuppi kourassa. Mää ajattelin että samakait se missä mä retkeilen, ihan hyvin se voi olla tässä. Siinä sit join varmaan viis kuppia kahvia. Paha virhe. Iski hirvee energiapiikki. Tein varmaan 10 lumienkeliä, vierekkäin pötköttään. Yritin jopa kuperkeikkaa, mut ilmeisesti niihin on ikäraja. En uskaltanu pyllähtää, pelkäsin että mun painava ruho murskaa mun niskan. Kiva ylläri iskälle. Ooppeli hangessa totaallisen kiinni, ja keskimmäinen lapsi kuolleena hangessa.

No iskä sit saapui, ja minä ilosena hyppäsin ulos autosta ja kiljuin että: ISIIII, mikä ihana näky oletkaan mun silmälle! Iskälle nauratti. Alkuun. Sit se tutki hetken hommaa ja: VOI SAATANA! MITEN SÄÄ OOT VOINU AJAA TÄN NÄIN?!

Pysyin khuulina, vielä ei oo kyynelten aika. E: Noko se aurinko... ja-mutinaaa. Alettiin sit oikeen urakalla lapioimaan, ja iskä kokoajan päkätti tyyliin: Miten helvetti sää et opi. Ajokorttiki on ollu jo sen verta että PITÄS kyllä tajuta. Ei saatana, tämä ei lähe ennen ku lumet sulaa. Pitää lähtä hakeen traktori jne jne.

No siinä kun oltiin tovi kaivettu, niin iskä sano että nyt kokeillaan vetää se irti. Mulla vähän jännitti se homma, ku isukki oli uudella autollaan. Tuli semmonen ajatus että varmasti tässä vielä käy niin että mää annan liikaa runtua ooppelilla ja pakitan iskä Chryslerin perään. Sillon ois varmaan tapahtunut jonkinäkönen murha Emen mökkitiellä.

No eihän se mihinkään lähteny. Lisää kaivamista. Ja vähän kaivamista.... I: nyt kokeillaan vielä kerran vetää ja sit ei auta ku lähtä hakeen traktori, vittu meni koko ilta tässä hommassa.

Autojumalat oli mun puolella tälläkertaa.

Saatiin se jo silleen mukavasti vähän liikkuun. En vaan oikeen tajunnu että mitä mun pitää siellä ooppelin ohjaamossa tehä ku iskä vetää, niin paniikissa heiluttelin rattia ja painoin kaasua. Iskä tulee ulos autostaan ja huutaa naama punasena: SULLA ON SAATANA RENKAAT IHAN LINKUSSA, PIÄ SUORASSA NE!!!!!

No aijaa, mistä minä oisin voinu tietää, oon vaan typerä nainen joka ei osaa ajaa autoa. Nyt mulla alko ja vähän itkettään.

Vihdoin ja viimein saatiin auto irti. Ja iskä leppy samointein. Mut mun oli pakko päästää tunteet valloilleen.

Kaikki tää tapahtu siis valtavien krokotiilenkyynelien saattelemana. E: Sitku mulla on lapsia, ja ne on kiinni autolla hangessa mää ei ainakaan huuda niille. Aijon kannustaa ja olla hyvä äiti. Kuka muakaan huolii, sehän on ku kätensä työntäs paskaan ku mun kanssa alkaa. Oon epäonnistunu ihmisenä, mikään ei mee koskaan putkeen! en voi ees retkelle lähteä ettei joku auto oo kii, tai karhu kimpussa, tai ite jossa vitun rotkosssaaaaah, yyhyyyy. Iskä sit tuli ja otti mun karhunsyleilyyn, ja oli että: Ei oo mitään hätää, iskä vaan on aina tämmösissä tilanteissa ärisijä. Eihän tässä käyny kuinkaan auto on irti!

Ajelin tossa niiskuttaen kotiin niin puhelin soi: Iskä täällä, anteeks ku tolleen suutuin. Mää kerron sulle nyt yhen tarinan. Isi oli kerran vieny yhen tyttelin tojotalla kotia ja siinä oli sit ihan kamala lumivalli. Mää aattelin että kyllä se siitä menee, ku painaa kunnolla kaasua. Vitut, jouduin tuleen ikkunan kautta ulos. Ja mulla ei ollukko typerät Abba-kengät jalassa ja pikkutakki päällä. Enkä mää kehannu mennä pyytään sieltä tytön kotoa apua. Niin saatana kävelin siinä hirveessä lumituiskussa kaakamosta laurilaan. Aamullako mentiin hakeen sitä, niin ei näkyny autosta muuta enään ku katto.

Ei huono.

Tässä vaiheessa, enään ei valunu surunkyyneleet vaan ilonkyyneleet silmistä. Eli mulla on siis vara ajaa auto astetta pahemmin kii. Iskä vetää kuitenki pohjat tässä hommassa!