Äiti totes että et oo kirjotellu vähän aikaan mitään. No en. Mulla menee niin surkeesti että mitä siitä kirjottaan. Sit kerroin äitille story of my life. Niin totes: Sitähän se sun elämä on. No totta, välillä vastustaa.
Eli täytyy sanoa että Emen vuosi ei oo alkanu odotetulla tavalla. Ensinäki, pankki on unohtanut ottaa multa rahaa. Kyllä. Mökkikauppojen yhteydessä on unohtunut jotku huudatukset ja plääplää. Liian monimutkasta mun aivoille. No kuitenki. Vuosi on siis alkanu kukkaron nyörien kiristämisellä. Hei hei Minna Parikat ainaki näin toistaiseksi. Toisekseen, ylinopeussakot. AGAIN. Vielä yhet, ja sit näätte ku pääskylän primadonna hinkuttaa munamankelilla 10 kilsan työmatkoja. JES. Oon hölläny nyt ihan tietosesti mun raskasta kaasujalkaa, ja hittovie oon kerenny jopa katteleen maisemia. Esim. Yks päivä huomasin että meän lähellä on semmonen iso puu jonka latvassa on joku iso oranssi pussi? (Kai se oli pussi) kiinni. Sit oon tehny liikennehavaintoja. Ajoin tasan neljääkymppiä, niin heti oli joku liikennesika isolla maasturilla opelin perässä kiinni.
Emma, pysy tyynenä sun ei tarvii kaasuttaa. Mieti muuten joudut pyöräileen koko talven. Maltti on valttia.
Sit sillä liikennesialla meni hermot, kaasutti mun ohi ja arvatkaa? HEILUTTI NYRKKIÄ! Ite oisin ollu viikko sitten samanlainen. Inhoan liikenteessä nynnijöitä. Ja nyt oon ite. Nynnijä, hyi.
Ajattelin että liimaan ison lapun opelin takalasiin, jossa kerron tilanteen. Jos enään ylinopeutta kurvaan, tästälähin pyörällä hurmaan.
No sittenkun oli päästy maasturimiehestä. Tuli Audimies. Samanlainen liikennesika. Pyyhkäs ohi ihan surutta. Siinä sitten köröttelin, kirjaimellisesti köröttelin. Niin näin, että jopa mummo uskals rollaattorin kanssa tien yli vaikka näki että oon tulossa. Niin hiljaa mä nykyään ajelen. Mummotkaan ei enään hypi lumipenkkojen päälle mun tullessa. Surullista.
Mut se siitä aiheesta. Maanantai aamu. Kaikki inhoaa maantaiaamuja, myös minä. Väsyneenä raahustin olohuoneeseen toivottaan mun murusille huomenet. Mimi istuu yksin orrella. No mutta missä on Lulu? Lulu, oli yön aikana jostain tuntemattomasta syistä lentäny lintujen taivaaseen. Kuollu. Mun, sininen söpöliini. Voi sitä kyynelteen ja rään määrää. Vaikka se on vaan pieni lintu, niin niihin kiintyy ihan hullunlailla. Nyt meistä kolmesta muskettisoturista on jäljellä enään kaksi. Minä ja Mimi.
Sniif.
Ainoa suunta tästä on vaan ylöspäin. Maksetaan pankille, höllätään kaasujalkaa ja pidetään Lululle kauniit hautajaiset. Leivon jotaki herkkua ja pyydän tytöt kylään. Ehkä ne rapsuttaa mua päästä lohuttavasti.
Mut jotaki kivaaki tiedossa. huomenna lähetään Veeran kanssa Helsinkiin. Ah, oon niin maisemanvaihdoksen tarpeessa. Tarkoitus oli mennä lentämällä, mutta jotku vähän viivytteli niiden lippujen kanssa niin nehän oli sit jo huikeen hintasia. Eli tsuku tsuku junalla mennään. Mut tuumattiin verkun kanssa, että ompahan ainaki aikaa vaihtaa kuulumiset kunnolla. Eväät ja lukemista mukaan, niin hups vaan Helsingissä ollaan.
Kirjottelen reissun jälkeen että miten meni. Ellei meitä sitten Veeran kaa pestata siihen Disney on ice- esitykseen mukaan. Osataan tehä melkosia piruetteja meän kaunokeilla. Treenattu monta talvee peukin kentällä.
Terkuin-maailma mua masentaa-mä.
Ps: Etin mun tunteita kuvaavaa-biisiä. Niin äiti huus yläkerrasta: Mitä ranteet auki musiikkia sää kuuntelet?Ihan totta, ei mulla nyt niiin huonosti mene. Heräsin tänä aamuna ja oon vielä hengissä. Se on AINA plussaa.
Okei ei tääkään mitää hilpeetä ole, mut hei se on kuitenki Kari. Lululle <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti