Huihai hapelit!
Oon palannu takasi kotia. Ja täytyy myöntää että, oon hirmu pettyny laimeesta vastaanotosta. Olimma tyttöjen kanssa ihan varmoja että, banderollit liehuu, silkkipaperi-silppua on taivas tulvillaan ja hurraavaa ihmisjoukko on meitä vastassa. Niin ei. Anna se vaan ilosesti pyöräili valtsikkaa alas ja huiskutti. Mut oltiin me siitäki jo aika mielissään.
Tosi kiva reissu oli. (Muutamaa epäkohtaa lukuunottamatta) Perjantaina käytiin lintsillä ja se oli ihan mun neitsytmatka. Koskaan ennen ollu käyny. Tytöt vaan rasittavasti kilju ja huusi joka laitteessa. Ite olin ihan khuulina, niinku NÄIN. Eeeihän mulla kattokaas tunnu tommoset missään!
Lauantaina mentiin sit Suomenlinnaan piknikille, ja mua alko harmittaan ku eihän meillä kemptonissa ole tollasia kivoja suomenlinnakalliopaikkoja mihin vois mennä hengaileen. Siitä päästääkin seuraavaan aiheeseen: Musta ois tosi kiva että meilläki oli semmosia kahviloita ja kauppoja niinku siellä. Eli jos me saatas tänne kaikki ne liikkeet taai sit että muuttasin sinne mutta sieltä pitäs muuttaa 60 % ihmisiä vähemmäks ku emmä kestä sitä ihmispaljoutta/ turhaa jonottelua! Mun nuoruus kulus jonottelussa. Mut parasta koko reissussa oli tietty, meän Paula. Aina yhtä ihana.
Kävin tossa äskön mammaa kattoon. Ku hirmu ikävähän tässä kolmessa päivässä ehti tietenki tulla. Äiti sit läpisi puhelimessa tolkuttoman kauan. Niin otin meän Vekun jopon ja lähin ihan reteesti yöpaita päällä ilman kenkiä pyöräileen pitkin peukkua. Siinä sitten mietin kaikkea ja tajusin että elämä voi olla ihan hirveän lyhyt ja sen takia jokasesta hetkestä tulee nauttia ja jättää kaikki ihan turha murehtiminen ja kitinä vähemmälle. Uskokaa mua, näin se on.
Mua vähän letasee, ja aivot jääny kai sinne helsinkiin ku ei ajatus kulje.
Meen tekkeen jtn "hyödyllistä"
Terkuin mä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti