Aloin tässä ihan oikeesti leipoon niitä pullia, ku mun äitiorava -vaihe oli vielä vireessä. Musta se ajatus leipomisesta on ihan paras. Mutta tää toteutus on sitä kaikkea muuta. Mulla tulee joku hirvee paniikki aina ku saan jauhot kuppiin, niin voi hiiva, mikä sotku täällä on valloillaan! Ja aina joku loppuu kesken. Tällä kertaa ne jauhot. Joskus aineet loppuu kesken sen takia ku epäonnistun niin monta kertaa ja alotan aina alusta. Halvemmaks tulis ostaa kotiuunin valmiit pakkasesta. Mutta yrittänyttä ei laiteta, enhän minä koskaa opi jos en ankarasti treenaa tätä. Äitille soitetut hätäpuhelut: 5 kpl. Ja sitten se sulki puhelimen.
Nuo pullat on ihan hirvittävän rumia. Mausta en vielä tiiä ku ne köllöttää tossa pelillä raakoina. Ja sit mulla ei ollu pullasutia niin mun piti leivinpaperista askarrella semmonen tursake.
Kerran leivoin yhelle hellun tekeleelle kolme kertaa synttärikakkupohjan, viimisen kohalla olin jo niin itkunen ja kännissä ku otin vähän rohkasua ku ei vaan millään meinannu onnistua. Sit turhautuneena soitin itkun sekasen puhelun äitille, joka riensi avuksi ja leipo sen KERRALLA valmiiksi. Käteviä nuo äitit. Musta tulee jollekki onnenpekalle niiiiiiiiiiiiiiiiiin hyvä vaimo!
Eka erä meni just uuniin. Jännittää.
Kukahan tänne tulis siivoamaan? Niin on taikinaa verhoissa, että myöskin leipurin kulmakarvoissa asti.
Joo just kuulkaa kurkkasin tonne uuniin. Ei tainnu onnistua nämä pullat, vai onko se normaalia ku ne itkee jotaki nestettä...HOHHOI. Oon niin masentunu.
Meen itkeen partaani. Saatte kyllä kuvamatskuuki. Mut oon nyt niin rikki etten kykene, niitä alkaa tänne lataileen..
Terkuin -kun mikään ei onnistu, eme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti